Suomella ei ole varaa hukata korkeasti koulutettujen osaamista

Suomessa on viimeajat keskusteltu tohtorityöttömyydestä ja laajemmin koulutuksen merkityksestä. Maan hallituksen massiiviset koulutusleikkaukset ajavat lähivuosina tiedemaailman ahtaalle. Helsingin Sanomat kertoi (HS 21.2 URA) tohtoroiden aktiivisuudesta hakea töitä yliopistomaailman ulkopuolelta. Tätä liikehdintää on tervehdittävä iloilla, vaikka se on merkki myös yliopistojen yhä pahevasta ahdingosta. 

Nykyisten suurten tohtorikoulutusmäärien taustalla on 1980-luvun lopun käsitys, että tutkijoista tulee Suomessa pula, kun yliopistoissa 1960- ja 1970-luvuilla aloittaneet professorit jäävät eläkkeelle. Tohtorikoulutuksen tehostamiseksi 1990-luvun puolivälisissä perustettiin tutkijakoulujärjestelmä. Pula koulutetuista tutkijoista jäi kuitenkin tulematta. Jälkiviisaudella voidaan todeta, että tässä vaiheessa olisi ollut syytä kiinnittää vielä enemmän huomioita tieteen kansainvälistymiseen ja sen pohtimiseen, että miten tohtorikoulutettavat työllistyvät korkeakoulujen ulkopuolelle.

1990-luvun puolen välin jälkeen myös uskottiin siihen, että koulutuksen panostamalla Suomi nousee taantumasta. Investoinneilla tutkimukseen ja koulutukseen oli merkitystä siihen, että Suomi selvisi 1990-luvun lamasta. Kaikilta osin koulutukseen tehtyjä investointeja ei ole kuitenkaan osattu meillä esimerkiksi liike-elämän puolella täysimääräisesti hyödyntää.

Suomella ei yksinkertaisesti ole varaa hukata koulutukseen monen vuosikymmen aikana tehtyjä suuria investointeja. Tilanteen korjaamiseksi tarvitaan nyt maan johtoa myöten asennemuutosta suhteessa koulutuksen arvostamiseen. Suomen nostamiseksi ylös henkisestä ja taloudellisesta taantumasta ei ole taikatempun kaltaisia konsteja, vaikka niitä jatkuvasti etsitään. Vain pitkäjänteiset investoinnit koulutukseen, tutkimukseen ja sivistykseen rakentavat pääomaa, jolla pääsemme kohti valoisampaa tulevaisuutta.