Paluu välittämisen kulttuuriin

Hyvinkään tapahtumia seurasi jälleen sama Jokelasta, Kauhajoelta, Sellosta ja niin edelleen tuttu kaava. Poliisi tiedotti, media kiiruhti paikalle, kirkko ja SPR lohduttivat, ja poliitikot pohtivat mitä pitäisi tehdä, että tämä olisi nyt se viimeinen joukkosurma.

Aselakeja vaadittiin tiukennettavaksi. Varmasti niihin on tarvetta esimerkiksi aseiden säilytyksen ja uusien lupien myöntöperusteiden osalta, ehkä myös muuten, mutta lait ei yksin tilannetta korjaa. Yhteiskuntaamme on vuosien myötä kertynyt niin paljon sekä luvallisia (1.6 miljoonaa) että tuntematon suuri määrä luvattomia aseita, että tätä tietä kulkien ei nopeita parannuksia tule.

Mielenterveyspalveluiden ja erityisesti olemassa olevien palveluiden saatavuuden osalta meilä on parannettavaa. Eilen ilmestyi Helsingin Sanomissa nimimerkin takaa kirjoittaneen isän (HS 2.6.12 Mielenterveyspalveluja tarvinnut nuori jäi ilman apua) kertomus siitä, kuinka hänen masennuksesta kärsivää poikaansa oli pompotettu luukulta luukulle tämän etsiessä apua.

Tapaus ei ole varmasti ainutkertainen ja on selvää, ettei näin voi yksinkertaisesti olla.  Ensimmäinen yhteydenotto pitää johtaa hoitokontaktin syntymiseen ja vastuun sen jatkumisesta on siirryttävä tämän jälkeen potilaalta hoitavalle taholle.

Terveydenhuollon resursseja on lisättävä ja hoitoon pääsyn käytäntöjä selkeytettävä, mutta tämänkään ei yksin riitä. Työministeri Lauri Ihalainen (sd.) tavoitti mielestäni eduskunnan kyselytunnilla tällä viikolla oleellisen korostaessaan rakkauden ja välittämisen merkitystä nuorten hyvinvoinnin edistämisessä ja syrjäytymisen ehkäisemisessä. 

Toinen asiantuntija, jota on Ihalaisen ohella syytä pysähtyä kuuntelemaan suurella tarkkaavaisuudella, on Jokelan koulukeskuksen nykyinen rehtori Elina Kortekallio. Kortekallio arvioi tänään ilmestyneessä Helsingin Sanomissa (HS 3.6.2012 Kaksi osumaa), että aselakeja suurempi on­gel­ma on yk­si­lö­kes­kei­syy­den li­sään­ty­mi­nen. "­Jo­kai­nen ajaa kei­nol­la mil­lä hy­vän­sä omaa etuaan vä­lit­tä­mät­tä sii­tä, louk­kaa­ko mui­ta", Kor­te­kal­lio, jonka edeltäjä surmattiin Jokelan kouluammuskelussa 2007, toteaa lehdessä. Kil­pai­lu­yh­teis­kun­nas­sa hä­viä­jil­le ei löy­dy paik­kaa hän arvioi. Jos huomiota ei saa elämässä, sitä haetaan kuoleman avulla.  Kor­te­kal­lio kehottaa meitä katsomaan muidenkin kuin omien kavereidemme perään.

Se, että yksilökeskeisyyden korostuminen on johtanut moniin yhteiskunnallisiin ongelmiin, josta nämä kaikin tavoin tuomittavat väkivallanteot ovat vain jäävuoren huippu, ei pitäisi olla kovin suuri yllätys viime vuosikymmenten kehitystä seuranneelle.

On meistä kaikista kiinni onko tilanne käännettävissä. Löytyykö mielenterveyspalveluihin lisää resursseja, onko hoitoon jatkossa helpompi päästä ja onko välittämisen kulttuuri palautettavissa? On uskottava, että on, koska se on ainut vaihtoehto turvata maamme myönteinen kehitys tulevaisuudessa.