Kirkko, valtio ja SDP

SDP:n 43. puoluekokous pidettiin viikonloppuna  Helsingissä.Olin toista kertaa mukana kokousedustajana. Edustajalle kokous oli intensiivisiä päiviä monine kiintoisine puheineen, käytäväkeskusteluineen ja henkilövalintoineen. Kokonaisuutena vaikuttaa, että SDP on menossa hyvässä vedossa kohti kuntavaaleja. Yleisvaikutelma kokouksesta olin hyvin innostunut ja positiivinen. Puheenjohtajaa lukuun ottamatta kokous toi tullessaan merkittäviä muutoksia SDP:n johtopaikoille.  Uuden johdon avulla SDP:n politiikkaan saadaan takuulla lisää uutta
virtaa. 

Yleensä uusiin tehtäviin valitut henkilöt saavat kokoukseen päättymiseen saakka mahdollisuuden totutella uusiin tehtäviinsä. Nyt erityisesti uusi puoluesihteeri Reijo Paananen joutui tosi toimiin heti kokouksen viimeisenä päivänä. Kokoukselle tehtyjen aloitteiden käsittely jatkui, vaikka lauantai-ilta oli jo pitkällä ja kokoussali vähitellen tyhjeni, kun edustajat joutuivat lähtemään esimerkiksi asemalle tai lentokentälle. Liput oli varattu alkuperäisen kokousaikataulun mukaan, joka ei pitänyt.

Varsinaiseksi koetinkiveksi osoittautui kirkon ja valtion erottamista vaatineen aloitteen käsittely. Kuuluin kokousedustajista siihen joukkoon, jotka näkivät, ettei tätä ja muita merkittäviä ratkaisuja pidä tehdä lähes tyhjällä salilla ja sen vuoksi pidin kokoustauon jälkeen syntynyttä ratkaisua siirtää valta-osa aloitteista puoluevaltuuskuntaan ja teettää kirkon ja valtion suhteista seuraavaan puoluekokoukseen mennessä selvitys tässä tilanteessa parhaana ratkaisuna.

Kysymykseen kirkon ja valtion suhteista Suomessa liittyy niin monitulkintaisia seikkoja, että jo pelkkä selvityksen laatiminen asiasta tulee olemaan siihen tarttuville vaativa tehtävä. Suomessa ei ole ollut vuoden 1870 jälkeen valtionkirkkoa, joten katsontatavasta riippuu mitä vielä voidaan erottaa toisistaan. Samaan aikaan on totta, että luterilaisella ja ortodoksisella kirkolla on muista uskonnollista yhdyskunnista poikkeava erityisasema, joten ei ole totuudenmukaista myöskään väittää ettei kirkolla ja valtiolla ole Suomessa mitään tekemistä keskenään. Kirkon tehtävänä on huolehtia hautausmaista ja monista historiallisesti arvokkaista rakennuksista. Valta-osa vainajista halutaan haudata yhä kirkkomaahan, joten tunnustuksettomat hautausmaatkaan eivät ole tähän yksinkertainen ratkaisu.

Hyvä on myös rauhassa pohtia, että mitä oikeastaan vaaditaan, kun vaaditaan jonkun instituution täydellistä erottamista valtiosta. Kirkon ohella yhteiskunnassa on paljon muitakin toimijoita, jotka ovat enemmän tai vähemmän kytköksissä valtioon ja saavat toiminnalleen rahoitusta verovaroista. Näitä ovat esimerkiksi poliittiset puolueet, urheilujärjestöt, nuorisojärjestöt, yliopistot ja niin edelleen. Varmasti olisi löydettävissä perusteita, miksi olisi parempi, ettei edellä mainituilla toimijoilla olisi
mitään linkkiä valtioon. Samalla voidaan hyvin perustella, että yhteistyötä on. 

SDP:llä on vuoden 1903 Forssan ohjelmasta alkaen vuoroin ollut ja ei ole ollut voimassa kanta kirkon ja valtion täydellisestä erottamisesta. Viimeksi se on sinne palautettu 1960-luvun lopulla ja sitten taas poistettu. Kun nyt luvattua selvitystä asiasta lähdetään tekemään, myös nämä käänteet tulisi selvittää. Sekään ei ole aivan yksinkertainen asia, sillä kattavaa tutkimusta aiheesta 110-vuoden ajalta ei ole.

Vaikka kirkon ja valtion suhteiden nykytilaa voidaan toistaiseksi vielä varsin korkeiden
kirkkoon kuulumisprosenttien valossa perustella, kysymys tulee varmasti pysymään
otsikoissa tulevaisuudessa, sillä jo kymmenen - kahdenkymmenen vuoden päästä voidaan olla jo varsin erilaisessa tilanteessa, jos kirkon jäsenmäärä laskee nykyistä vauhtia. Samoin maailmalta on esimerkkejä, että riippumattomuus suhteessa valtioon voi olla kirkkojen näkökulmasta myönteinenkin asia. Tätä taustaa vasten saattaisi olla kirkon etu, että valmiutta kysymyksen arviointiin löytyisi tulevaisuudessa poliittisten puolueiden ohella myös kirkon itsensä taholta.